Paritalo | 3h + k + kph + s + wc

Lampitie 32 B, Viinikka, Tampere

Hinta

250 000 €

Koko

65 / 80 m²

Vuosi

1923

Idyllinen, rakkaudella pidetty ja historiaa huokuva paritalon puolikas Viinikan kaupunginosassa kävelymatkan päässä Tampereen keskustasta. Vuonna 1923 rakennettu hirsirunkoinen kolmikerroksinen koti on täydellinen rauhaa arvostavalle pienelle perheelle tai pariskunnalle. Rentoutua voi omassa isossa puutarhassa, jossa omenapuita, marjapensaita sekä kaksi terassia kesäiseen oleiluun. Talon päädystä löytyy omaa tilaa myös kahdelle autolle sekä pihan perältä pihavaja. Kodin tilat ovat jakautuneet kolmeen kerrokseen: Yläkerrassa yksi iso tila esimerkiksi lasten huoneeksi tai päämakuuhuoneeksi. Sisäänkäynnin tasosta löytyy valoisa kuisti, moderni keittiö, uusittu WC-tila sekä tunnelmallinen olohuone, jossa kaunis kaakeloitu varaava takka. Kellarikerroksessa sijaitsee lisäksi makuuhuone/työtila sekä kodinhoitotilat, suihkutilat ja sauna. Kellarista löytyy myös varapoistumistie asuntojen yhteisen välitilan kautta. Kiinteistöä on kattavasti ylläpidetty ja kunnostettu ajallaan ja järkevästi, vanhaa osaamista kunnioittaen. Asemakaavasta löytyy myös rakennusoikeutta. Viinikan päiväkoti löytyy samalta kadulta ja koulut läheisen Nekalan Puiston toiselta puolelta alle 10 minuutin kävelymatkan päästä. Iidesjärven ja Pahalammen vesistöjen läheisyys rantareitteineen ja puistoineen tuo mukanaan mahtavat ulkoilu- ja lenkkeilymahdollisuudet luonnon läheisyydessä. Tässä Tampereen vetovoimaa ja keskustan läheisyyttä, mutta silti idyllistä naapurustoa ja omaa pihaa arvostavalle tutustumisen arvoinen kohde! Tämä koti pitää ehdottomasti nähdä ja kokea, tule katsomaan ja ihastu!

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
w32768
Sijainti
Tyyppi
Paritalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h + k + kph + s + wc
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
65 m²
Kokonaispinta-ala
80 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-ala ei ole tarkkuusmitattu. Mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa nykyisen ja rakentamisaikaisen mittaustapojen ja -standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta.

Asuinkerrosten määrä
3 (useammassa tasossa)
Rakennusvuosi
1923
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan, viimeistään 9/2024.

Hinta

Myyntihinta

250 000,00 €

Vastike

Tontin vuokravastike

144,88 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

144,88 € / kk

Lisätietoa vastikkeista

Tontin vuokrasopimus on uusittu vuonna 2020 seuraavalle 50 vuodelle.

Muut maksut

Kiinteistövero

51,61 € / vuosi

Lisätietoa maksuista

Vesi ja jätevesi: n. 30€/kk (kahden hengen talous), oma vesimittari.
Jätehuolto: n. 10€/kk (bio-, ja sekajätekimppa-astiat naapurin kanssa).
Nuohous: n. 55€/vuosi.

Sauna
  • Asunnossa on sauna
Asuntoon kuuluu
Kaksi terassia, pihavaja ja paikka kahdelle autolle.
Kohteen lisätiedot
Materiaalit:
Rakennusmateriaalina lautaverhous ja hirsirunko. Harjakatto vuonna 2010 asennetulla peltikatteella.

Keittiössä jääkaappi/pakastin, keraaminen liesi, liesituuletin, ja astianpesukone. Kaapistossa puuovet. Laminaattilattia.

Olohuoneessa laminaattilattia, kaakeloitu varaava takka.

Yläkerran makuuhuoneessa puulattia ja kaakeloitu takka. Tilatehokkaat kierreportaat kellariin.

Kellarin makuuhuoneessa laminaattilattia.

Pesutiloissa suihku, pesuallas, peilikaappi, pesukoneliitäntä ja kiinteä kaapisto. Laattalattia, seinät kaakeloitu.
Tehdyt remontit
Kiinteistöä on ylläpidetty ja kunnostettu ajallaan ja järkevästi:
2003-2005 tehty alakerran remontti, pesuhuone ja sauna, vesieristykset ja laitettu lattialämmitykset. Samalla talo kaivettu ympäri, kivijalan sisään tehty lekasoraharkoista uusi seinä. Ulkoinen vesieristys (bitumi) ja salaojat tehty naapurin kanssa samaan aikaan.
2009 Ikkunat vaihdettu (Tiivi).
2010 Asennettu konesaumattu peltikatto.
2012 Kierreportaat.
2013 WC uusittu (Rakennus KRU Oy). Yläkerran varastossa lämminvesivaraaja, lievän vesivahingon yhteydessä tilaan tehty lattiakaivo ja valuma-allas muovimatolla (Vesivahinkotekniikka VVT Oy).
2014 Pihan perällä oleva terassi, materiaalina uritettu kestopuu.
2014 Yläkerran lautalattian maalaus.
2014 Keittiön lattialaminaatti.
2016 Talon viereinen terassi, materiaalina uritettu kestopuu.
2021 Talo tarkistuskaivettu ympäri ja lisätty murske sokkelia vasten. Samalla lisätty päätysokkelin suojaksi patolevy.
2022 Asennettu etäohjattava ilmalämpöpumppu (Mitsubishi).
2023 Talo ulkomaalattu kauttaaltaan.
Tulevat remontit
Ei tiedossa olevia remontteja.
Asunnon kunto
Hyvä
Lisätietoja kunnosta
Lievä vesivahinko yläkerran varastossa 4.5.2013. Varaajan venttiili rikkoutui, mutta vuotovahinko havaittiin muutamassa tunnissa. Vesivahingon kartoitti ja korjasi Vesivahinkotekniikka VVT Oy, ja samalla tilaan asennettiin lattiakaivo ja muovilattia.
Kuntotarkastus
Tehty 12.06.2016
Energialuokka
  • Ei lain edellyttämää energiatodistusta
  • Lämmitys on mahdollista hoitaa energiatehokkaasti: Suoran sähkölämmityksen (patterit) sijaan talven yli kantaa tehokas varaava takka sekä ilmalämpöpumppu. Kellarikerroksen viihtyvyydestä vastaa sähkölattialämmitys. Sähkön kokonaiskulutus puulämmitystä hyödyntäen kahden hengen taloudessa ollut alle 9000 kWh/vuosi.
Lämmitysjärjestelmä
Puu, Sähkölämmitys, Lämpöpumppu
Vesijohto
  • Kunnan vesijohto
Viemäri
Kunnan viemäri
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Tontin omistus
Vuokra
Kiinteistötunnus
837-123-547-170
Tontin pinta-ala
651 m²
Lisätietoja tontista
Tontti jaettu hallinnanjakosopimuksella asuntojen kesken puoliksi. Tontilla on rakennusoikeutta jäljellä esimerkiksi autokatosta tai pihavajan laajennusta ajatellen. Tontti on Tampereen Kaupungin vuokratontti, jossa vuokra vuoden 2020 tarkistuksen jälkeen on 144,88€/kk. Vuokrasopimus umpeutuu 30.4.2070.
Kaavoitustiedot
Asemakaava
Tontin vuokraaja
Tampereen kaupunki
Tontin vuokra
1 738 € / vuosi
Lisätietoja vuokra-ajasta
Vuokrasopimus 30.4.2070 asti
Palvelut
Viinikan päiväkoti löytyy samalta kadulta. Esikoulu ja peruskoulu sijaitsevat läheisen Viinikanpuiston toisella puolella alle 10 min kävelymatkan päässä. Lähin kauppa Nekalan K-Market ja apteekki 800m. Nokia Arena 1,2km, Tampereen keskustaan 1,5km.
Liikenneyhteydet
Lähin bussipysäkki Viinikan kirkko 150m, Tampereen Rautatieasema 1,7km.
Lisätietoa auton säilytyksestä
Pihaan mahtuu parkkiin kaksi autoa.

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Tampere

Asuinalueena Viinikka, Tampere

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Maija Virtanen

Yksityinen myyjä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.